HappyHowlin B-pentue

i. Vedenpinnan Valssi
↪ valkoinen, 2 vuotta
↪ hyväksytty BH-koe
↪ kaksi sijoitusta tokosta ja yksi paimennuksesta
↪ evm-sukuinen, ei aiempia pentueita |

e. Snowman's In Sylvan Shadows
↪ valkoinen, 3 vuotta
↪ hyväksytty BH-koe
↪ monta sijoitusta agilitysta ja tokosta, näyttelyistä yksi
↪ evm-sukuinen, ei aiempia pentueita |
Nimiteema: B-pentue, "bailaavat"
Syntyy: 26. heinäkuuta 2017
Pentu haettava: 1. elokuuta 2017
HappyHowlin B-pentueen vanhempina toimivat evm-sukuiset ja kohtuullisesti kisanneet tuontikoira Valssi ja Aprillin lopetettua sieltä saatu Sulva. Pentue lähtee maailmalle 26. heinäkuuta, jolloin oman pentunsa saa hakea, mutta viimeistään pentu on haettava ensimmäinen elokuuta, tai muuten se annetaan eteenpäin. Nimiteema on "bailaavat", joten nimi tulee muotoon HappyHowl Bailaava B??, viimeisen sanan saa päättää itse kunhan se alkaa B-kirjaimella pentueen teeman mukaisesti.
Pentuja annetaan melkein mihin vaan tarpeeksi aktiiviseen virtuaalikenneliin tai vaikka tallikoiraksi virtuaalitallille. Eläinkoteihin tai hoitoloihin pennut eivät kuitenkaan mielellään lähde. Pennun on päästävä edes jossain vaiheessa elämäänsä kisaamaan, se ei saa olla vain seinäruusuna, ja kasvatuskäyttö on sallittua, ellei jopa suositeltavaa. Pennun uusi omistaja saa itse päättää pennun värin, sukupuolen, nimen ja kutsumanimen. Varaajia otetaan neljä, sillä pentuja syntyy yhteensä enintään viisi.
Varaajat 3/5
1. Dee & Deen T, HappyHowl ↪ HappyHowl Bailaava Bimbo, narttu
2. Ira, Iran koirat ↪ HappyHowl Bailaava Beast, uros
3. Taimi, Susiluoto ↪ HappyHowl Bailaava Batman, uros